Etusivu

Hei! Pitkästä aikaa hyviä uutisia valokuiturintamalta!

Saimaan Kuitu Oy sai myönteisen rahoituspäätöksen Etelä-Savon ELY-keskukselta Suomenniemi 3 -hankkeelle laajakaistaverkon rakentamiseksi Suomenniemelle. Hanke koskee kyliä Hujala, Tikankylä, Sopenkylä (Läntinen reuna), Muikkula, Karkaus, Mentula, Vesala, Honkataipale (pohjoinen osa), Viiru, Sollankylä, Penttilä sekä Heikka. Kartta rakentamisalueesta löytyy Saimaan Kuidun nettisivuilta (Ajankohtaista àJulkinen kuuleminen maaseuturahaston laajakaistahankkeesta 29.1.2024)

Rakentaminen alkaa tulevana kesänä 2024, jos maanrakennuskapasiteettia on vielä saatavilla. Saimaan Kuitu toivoo, että informoisitte mahdollisuudesta saada liittymä myös naapureitanne, että verkosta saataisiin mahdollisimman kattava. Liittymän kannattaa ottaa silloin, kun sitä rakennetaan. Jälkeenpäin liittyminen on aina kalliimpaa, sillä silloin ei ole hanketukea enää käytettävissä ja tilaaja joutuu maksamaan liittymän lisäksi rakentamisen kustannukset, jos kiinteistö sijaitsee kauempana lähimmästä liityntäpisteestä.
Jos kiinnostuit, ota yhteyttä myyntiä hoitavaan Kauriansalmen kylät ry:hyn Vuokko Pietarila vuokko.pietarila@hotmail.fi tai puh. 040 5733151.
30.4.2024 asti uuden sopimuksen näille alueille saa vielä vanhoilla hinnoilla.

Saimaan kuitu Oy on laittanut ELY-keskukselle Suomenniemen valokuituverkko vaihe 4 rahoitushakemuksen, Hakemus on edennyt jo julkiseen kuulemiseen!
______________________________________________

Vuosikokouksen jälkeen päivitetty jäsenmaksutiedot

Kauriansalmen kylät ry:n jäsenmaksu 2024 on 10 €.
Jäsenmaksun voi maksaa suoraan yhdistyksen tilille FI53 4165 1020 0163 34

_______________________________________________

Valokuiturintamalta taas viivästys:

Harmiksemme olemme kuulleet, että ELY-keskus ei jakanut rahoitusta valokuituhankkeille alkuvuonna ollenkaan.

Tämän hetken tiedon mukaan seuraava hakumahdollisuus avautuu syyskuussa 2023.

Jos meitä ja Saimaan Kuitua siinä jaossa onnistaa niin olisi mahdollista aloittaa alueiden 3 ja 4 rakentaminen kesällä 2024.

Pahoittelemme viivettä, todella harmillista!

_______________________________________________________

Kesän 2022 tapahtumia

Kasviretki, Metsätaitokilpailu ja Linturetki

Suomenniemen valokuituverkon alueille 3 ja 4 haetaan rahoitusta ELY-keskukselta heti, kun
hakuaika avautuu vuoden 2023 alkupuolella!
Toivotaan positiivista päätöstä ja rakentamisen aloittamista.

Liittymäsopimuksia voi edelleen tehdä kummallekin alueelle.
Jos olet kiinnostunut, ota yhteyttä myyjiimme!

Suomenniemen valokuituverkko vaihe 4:n kartoitus ja myynti meneillään

Suomenniemen valokuituverkon rakentaminen on mahdollista edetä vaiheessa 4 Partakoskentieltä Saramäkeen, Lahnasaloon, Jukaraan, Liiansaareen, Laamalansaareen ja Houtunsaareen. Vaiheen 4, kuten aiempien vaiheiden toteutuminen edellyttää sitä, että alueella on riittävästi valokuituverkkoon liittyjiä, ja että hanke saa myönteisen rahoituspäätöksen. Myyntiä hoitaa Vesa Erkkilä vesaerk@gmail.com

Suomenniemen valokuituverkon vaiheen 3 alueen osalta tuli tälle vuodelle kielteinen rahoituspäätös. Odotetaan ja toivotaan, että rahoitus myönnettäisiin vuodelle 2023.

Jos kiinteistösi sijaitsee tällä alueella ja olet kiinnostunut, ota yhteyttä myyntiryhmään:
Vuokko Pietarila, Kauriansalmen kylät ry, 040 5733151, vuokko.pietarila@hotmail.fi
Outi Kauria, Kauriansalmen kylät ry, 050 5140161, outi.kauria@lomavakkara.fi
Raimo Laitinen, Kauriansalmen kylät ry, 040 5733170, raimo.laitinen@hotmail.fi
Taisto Hirvonen, Kauriansalmen kylät ry, 050 3890987, taisto.hirvonen@esedu.fi

Katso lähemmin sivulta Valokuitu.
____________________________________________________________

Tervetuloa Suomenniemen Kauriansalmelle.
Suomenniemi sijaitsee valtatien 13 varrella välillä Lappeenranta-Mikkeli, kirkasvetisen Kuolimo-järven maisemissa!

Kauriansalmen kylät ry on rakentanut Maisematornin talkoilla kesällä 201o ja vastaa sen ylläpidosta. Jos haluat tukea toimintaa, voit jättää lahjoituksesi tornissa olevaan keräysputkeen. Jos näin teit, kyläyhdistys kiittää.

Maisematornille ja laavulle pääsee autolla perille ja siellä on muutama parkkipaikka. Tie ylös on aika jyrkkä. Tien alapäässä on myös hyvä parkkipaikka, josta matkaa tornille on noin 600 metriä. Reippailuhenkiset kävijät voivat valita tämän vaihtoehdon.
Polkuja voi kiertää omatoimisesti, polkukartan voi tulostaa mukaansa tästä.
Laavulla on tulistelupaikka, polttopuita yhdistys on tehnyt talkoilla.
Yhteisen viihtyvyyden ylläpitämiseksi toivomme, että tornilla ja sen ympäristössä toimitaan siististi, luontoa ja rakenteita kunnioittaen.

Maisematorni ja laavu
Kasviretki Seppo Vuokon opastuksella
Tuomaan päivän jouluvaellus

________________________________________________________

Kauriansalmen Painalluksenmäellä seisoo Maisematorni ja laavu.   Painalluksen poluilla on luontoaiheisia opastetauluja. Sieltä löytyy myös täysimittainen Metsätaitorata. Henkiseen voimaantumiseen ohjaa Voimapolku.

Kartta liitteenä: Painalluksen polut

 ______________________________________________

KAURIANSALMEN KYLÄT KUTSUVAT SINUA
Kauriansalmen luonnonkaunis seutu on liikenteen pirteä solmukohta ja iloisten ihmisten kohtaamispaikka Suomenniemellä. Puhdasvetinen Kuolimo-järvi hallitsee seutua saarineen, niemineen ja lahtineen. Kuvankaunis Kuolimo tarjoaa tärkeän virkistyksen lähteen sekä reitin veneilijöille aina naapurikuntiin saakka.

käki

Kesällä 2008 valmistunut Kauriansalmen vierasvenelaituri palveluineen tarjoaa entistäkin paremmat mahdollisuudet nauttia vaikkapa kokopäiväretkistä Kuolimon aalloilla.
Tervetuloa!

Alueella asuu noin 200 suomenniemeläistä omakoti- ja rivitaloasunnoissaan ja kesäasutusta on sekä mantereella että saarissa. Kylätoiminta-alueen rivitalojen asunnoista on ollut kova kysyntä. Rivitaloasumisen mukavuus järvinäköalalla on omiaan vetämään uusia, tyytyväisiä asukkaita alueelle. Kirkonkyläntien varteen on rakenteilla uusi asuntoalue, kunnallistekniikka valmistui alueelle kesän 2012 aikana.

”Kauriansalmen kylät” ei tarkoita vain Kauriansalmea, Tapiosaaren seutua, vaan käsittää myös seuraavat kyläalueet: Hujalan kylä, Punkankylä, Halisen kylä sekä Väkkärä-Leppäniemi–alue Ristiinan rajan tuntumassa.

Kylien komeimpia nähtävyyksiä ovat luontokohteet Kurkvuori, joka on Suomenniemen korkein ”vuori”, sekä Louhtovuoren kalliomaalaukset Kurkisalmessa.

Uusimpana käyntikohteena Kauriansalmella on vuonna 2010 pystytetty Maisematorni, laavu ja tulistelupaikka Painalluksenmäellä. Tie sinne lähtee Kirkonkyläntieltä Hietakankaantien liittymän läheltä. Kun nouset tietä pienen matkaa löydät parkkipaikan, matkaa ylös tornille on noin 600 m. Kesäaikana ylös pääsee autollakin. Veneillä saapuvia varten on Kuolimon rannassa rantautumispaikka ja laituri, josta voi jalkaisin nousta tornille.
Tornille pääsee myös viitoitettuja  polkua pitkin Punkan-kylän suunnasta sekä Hietakankaantieltä. Reittien varrella on myös luontoaiheisia opastauluja, kannattaa käydä!


Liikenteen solmukohdassa Kauriansalmesta on Suomenniemen kuntakeskukseen 5 km. Ristiinaan matkaa on 20 km, Savitaipaleelle 30 km ja Mäntyharjuun 35 km. Lähin kaupunkikeskus Mikkeli on puolen tunnin ajomatkan päässä – Mikkeliin on matkaa 40 km, Kouvolaan 85 km ja Lappeenrantaan 75 km.

Vesitse Kauriansalmesta pääsee Suomenniemen kirkonkylän kautta Savitaipaleen kirkonkylään, Partakoskelle, Kärnäkoskelle sekä Orraintaipaleeseen.